Kesärenkaat ovat liikenneturvan edellytys Suomen suvessa

Kesä- ja talvirenkaissa on eroja. Vaikka nastattomilla talvirenkailla saakin lain puitteissa ajaa myös kesällä, on monta syytä miksei niin kannata tehdä.

Tekniikan maailman kesärengastestissä (6.3.2019) mukana oli myös kuluneet kitkarenkaat, joilla jarrutusmatkat olivat merkittävästi käytettyjä kesärenkaita pidemmät. Erot jarrutusmatkoissa olivat kesärenkaiden hyväksi niin märällä, kuin kuivallakin asvaltilla jarrutettaessa.

Kuluneella kitkarenkaalla ajettaessa auto ajautui myös ennalta-arvaamatomiin luistoihin ja sen ohjautuvuus- sekä hallinnanpalauttamisominaisuudet olivat selkeästi kesärenkaita heikommat. (Lähde: https://tekniikanmaailma.fi/paras-kesarengas-2019/)

Kuviointi
Talvirenkaiden ohjautuvuusongelmat on selitettävissä muun muassa kuvioinnin eroilla. Talvirenkaissa on voimakas palakuviointi sekä tiheästi lamelloitu pinta. Tämä ominaisuus yhdistettynä kesärengasta verrattain pehmeämpään kumiseokseen, tekee talvirenkaasta alttiin sivuttaisluistolle. Talvirengas antaa sivuttaissuunnassa periksi selkeästi jämäkämpään kesärengasta enemmän, ja näin ollen ohjautuu huomattavasti hitaammin. Talvirenkaan lamellit myös murenevat kesäkäytössä herkästi aiheuttaen tärinää ja epämukavuutta ajossa.

Kumiseos
Talvirenkaan kumiseos on suunniteltu kylmiin olosuhteisiin. Kuumilla kesäteillä renkaan kokonaislämpökuorma nousee merkittävästi verraten kesärenkaaseen. Korkea lämpö renkaan pinnalla siirtyy syvemmälle rakenteeseen ja voi aiheuttaa tukirakenteen pettämisen sekä renkaan rikkoutumisen. Lämpimällä säällä talvirenkaan kulutuskestävyys on myös selkeästi kesärengasta huonompi.

Nastojen poisto
Nastojen poisto ei tee talvirenkaasta kesärengasta. Oli kyseessä sitten nastaton tai nastallinen talvirengas, on se optimoitu toimimaan nimenomaan talviolosuhteissa. Nastojen poisto mahdollistaa terävien kivien kulkeutumisen pinnan reikien kautta renkaan teräsvyörakenteeseen ja siten aiheuttaa mahdollisen rengasrikon.

Testaustiedon valossa kuhunkin ajokauteen sopivat renkaat ovat ehdoton liikenneturvallisuuden edellytys. Myös ajomukavuus on kesärenkailla omaa luokkaansa. Autonrengasliiton tiedon perusteella kuitenkin jopa 150 000:n autoilijan on arvioitu ajavan talvirenkailla läpi kesän. (Lähde: https://www.autonrengasliitto.fi/fi/seurantatiedote-hellekesan-vaikutus-oletettua-vahaisempi/ )