
Liikkuva rengaspalvelu
Renkaanvaihto ja -huolto siellä, missä yrityksesi kalusto on
Rengasasiat puhututtavat vähintäänkin kaksi kertaa vuodessa, unohtamassa yllättäviä rengasrikkoja tai muita renkaiden huoltotarpeita. Erityisesti yrityksen koko kaluston sesonkivaihto voi aiheuttaa päänvaivaa, eikä sen kokonaiskustannuksista ole välttämättä edes tietoa. Liikkuvan rengaspalvelun tehtävä on nimensä mukaisesti liikkua. Täydenpalvelun rengasautomme palvelevat sinua siellä, missä kalustosi sijaitsee. Ennakoimalla voimme yhdessä suunnitella tulevat rengastyötarpeesi ja suorittaa työn silloin kuin sinulle parhaiten sopii — oman tuotantoaikasi ulkopuolella. Palvelemme myös yllättävissä rengasrikkotilanteissa tien päällä.
Miksi liikkuva rengaspalvelu?

Vapauta aikaa tuottavaan työhön
Liikkuvan rengaspalvelun avulla varmistat, että työntekijöilläsi on aina ennakoiden turvalliset ja ajoon sopivat renkaat alla. Kuljettajien ei tarvitse jonottaa rengasliikkeellä kausivaihtoon pääsyä kesken tuottavan työajan.
Minimoi kaluston siirtotarve
Liikkuva rengaspalvelu palvelu sopii erityisesti kalustolle jota on hankala siirtää esimerkiksi sesonkiaikana, kuten maatalous- ja metsäkoneet. Hoidamme rengasasiasi kuntoon paikan päällä.
Ennakoi kustannuksia
Ennalta sovituista työtehtävistä emme veloita kilometrikorvauksia, palveluauton lähtömaksua tai tuntityöveloitusta – ainoastaan rengastöiden hinnan. Jätä rengashuolet meidän hoitaaksemme!
Liikkuvaan rengaspalveluun sisältyy
- Raskaan ja kevyen kaluston renkaiden sesonki- sekä massavaihdot
- Renkaiden kausisäilytys rengashotellissa
- Renkaspaineiden ja kulutuspinnan tarkastus sekä jälkikiristys
- Hälytysajot ja 24/7 -palvelu sopimuksen mukaan
Rengashotelli yritysasiakkaille
Säilytämme raskaan kaluston renkaat rengashotelleissamme, mutta tarpeen vaatiessa tarkistamme ajokaluston kunnon ja korvausrengastarpeet myös yrityksen omalla varikoilla veloituksetta.
Usein kysytyt kysymykset
Paljonko liikkuva rengaspalvelu maksaa?
Ennalta sovituista töistä veloitamme ainoastaan rengastöiden hinnan — ei kilometrikorvauksia, lähtömaksua tai tuntiveloitusta. Ylimääräiset kustannukset laskutetaan kulloinkin sovitun mukaisesti. Hälytysajojen ja 24H-palvelun hinnoittelu erikseen.
Millä alueilla liikkuva rengaspalvelu toimii?
Liikkuvia rengaspalveluita tarjoavat RengasCenterin toimipisteet Loviisassa, Porvoossa, Karjaalla, Hämeenlinnassa, Vantaalla, Lappeenrannassa, Jyväskylässä, Koskella, Mänttässä, Salossa ja Turussa. Liikkuvan rengaspalvelun toimipisteiden toimintasäde on ~50 km.
Mitä ajoneuvoja liikkuva rengaspalvelu koskee?
Vaihdamme renkaat yrityksesi kalustoon, oli sitten kyse kuorma-autoista, traktoreista, työkoneista tai henkilöautoista.
Kuuluuko liikkuvaan rengaspalveluun rengashotelli?
Renkaat voidaan säilöä rengashotelleissamme, mutta tarpeen vaatiessa tulemme tarkistamaan ajokalustosi kunnon ja korvausrengastarpeet myös omille varikoillenne veloituksetta.
Mitä liikkuva rengaspalvelu tarkoittaa?
Liikkuva rengaspalvelu tarkoittaa, että renkaanvaihdot ja niihin liittyvät työt tehdään asiakkaan luona esimerkiksi yrityksen pihassa, varikolla tai työmaalla.
Milloin liikkuva rengaspalvelu on paras vaihtoehto?
Liikkuva rengaspalvelu on suunniteltu kiireisen yrittäjän tarpeisiin, kun tavoitteena on minimoida kaluston seisokit, tehostaa ajankäyttöä ja varmistaa renkaiden kausivaihtojen sujuvuus erityisesti syksyisin.
Liikkuvan rengaspalvelun merkitys korostuu erityisesti yrityksissä, joiden kalustoon kuuluu päivystys- ja hälytysajoneuvoja ja joiden on oltava jatkuvassa lähtövalmiudessa.
Massavaihdot toteutetaan pääsääntöisesti kuluttajasesongin ulkopuolella.